Hyveke -projekti

Hyveke - projekti on päättynyt. Tulokset ja osallistujien palaute olivat erittäin hyvä. Raportin tiivistelmä julkaistaan tässä myöhemmin. Alla osallistujan runollinen näkemys HYVEKE -toiminnasta.

 


            Hyveke -hanke

Hankkeeseen me lähdimme, uutta siinä opimme.
Ensin meidät tutkittiin, puntarille laitettiin.
Paljonko on lihasta, myöskin rasvakudosta.
Puristettiin mittaria, paljonko on poveria.
Kävely oli yksi juttu, tasapaino onko tuttu.
    
Jumppaaminen, tuttu juttu, yhdistettiin ohjelmaan.
Kuntosalin uutena moni tuli kokemaan.
Teatterin antimista nauttia me myöskin saimme,
Viimeisistä Kiusauksista hengen ravintoa haimme.
Luonnonhelmaan nuotiolle pelaamaankin lähdettiin,
tietenkin me makkarat ja kahvit siellä nautittiin.

Turvallisuustietoutta meille kertoi kapteeni.
Tietoturvan asioissa poliisikin valisti.
Kodin vaaroista ja muusta toppuutteli Anneli.
Turhaa oisi luennolla ollut unilukkari.
Monenlaista asiaa ehdittinkin oppia,
kunhan niistä osaisimme myöskin ottaa koppia.

Hyveke toi yhdistykseen uusiakin kasvoja,
heidän seurastaan kai saamme edelleenkin nauttia.
Hankkeessa  myös vetäjille paljon töitä ollut on,
Ilman teidän aherrusta tilanne ois toivoton. 
Kiitos teille jokaiselle meiltä aivan kaikilta ! 
Anna-Liisan erikseen kai saanen tässä mainita.


    

    Kerttu Mehtälä

 

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ohjelma, HYVEKE

 

Kuhmon Reumayhdistys toteuttaa vuonna 2024 Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämisen ohjelman (HYVEKE), joka on suunnattu paitsi yhdistyksen jäsenille, myös muille asiasta kiinnostuneille ikääntyville. Ohjelma on kolmitasoinen:

(1) Yhdistys järjestää kaikille avoimia asiantuntijatapahtumia, jotka tällä kertaa keskittyvät asioihin jotka parantavat mielen hyvinvointia.
(2) Rajatummalle osallistujamäärälle järjestetään tapahtumia, jossa liikuntaan yhdistyy kulttuuri- tai muu mielenvirkeyttä lisäävä elämyksellinen tapahtuma. 
(3) Elämäntapamuutoksesta kiinnostuneelle 10-12 hengen ryhmälle toteutetaan TEHO-kuuri, joka sisältää suunnitelmallista fyysisen kunnon kehittämistä, mielen vireyden ylläpitoa ja henkilökohtaista ohjaamista terveellisiin elämäntapoihin. Ryhmän edistymistä seuraataan mittaamalla ja omaseurannalla.

Projekti tekee yhteistyötä muiden Tarinatuvalla kokoontuvien yhdistysten kanssa.

 

Lisätietoja saat Irma Kovalaiselta p.050 436 9967 ja Anna-Liisa Kilpeläiseltä 044 506 3607 (TEHO-kuuri).

 

HYVEKE-projekti toteutetaan Kainuun hyvinvointialueen järjestöavustuksen tuella.